torstai 20. elokuuta 2015

Vaihtelua treeniin, päivitystä ruokavalioon sekä yhteisiä rääkkejä!


Taas sitä on muutama viikko hujahtanut viimeisimmistä kirjoituksesta. Näiden viikkojen aikana ollaan muokattua ruokavaliota Sannan kanssa useampaankin otteeseen ja treeniohjelmiakin on päivitetty. Myös yhteisiä treenejäkin on ehditty pitämään jo kaksin kappalein! :)

Ruokavaliossa kokeiltiin jättää hiilareita ihan minimiin, mutta huomasin, että tämä ei sopinut minulle ollenkaan. Olo oli tosi väsynyt, joten treeneistäkään ei tehoja meinannut saada irti. Nyt on hiilarit palautettu ja olo taas virkeä! Lisäksi on säädetty välipalojen ja muidenkin ruokailujen suhteen, sillä paluu arkeen koitti ja näin ollen myös ruokaileminen työpaikalla. Näin ollen aina ei pysty vaan syömään, niin kuin haluaisi. Mutta jospa se tästä asettuisi paikalleen vielä. :)

Treenien suhteen pudotettiin nyt sali pois ja tilalle enemmän aerobista. Toki kahvakuulatreenit säilyy viikko-ohjelmassa, joten lihaskuntotreenit ei kokonaan kadonneet. On ollut outoa, kun ei ole nyt salilla viikkoon käynyt. Toisaalta ulkona on kyllä nyt niin loistoilmat, että hyvään saumaan tämä muutos! Mukavempihan tuolla ulkona nyt on treenata!

Pidettiin viime viikonloppuna yhteistreenit intervalliharjoituksen tiimoilta. Harjoitus oli tehokas ja Tomi oli oikein hyvä kirittämään! :D Lisäksi katottiin vähän kehonhuoltojuttuja ja kotiläksyksi sain venytellä tai rullailla päivittäin. Voin kyllä myöntää, että nyt on tällä viikolla jäänyt venyttely, mutta otanpa taas asiakseni ottaa sen mukaan päiväjärjestykseen. Nyt on vaan ollut niin kiire alkuviikko, että kun kotiin on illalla päässy, niin mielessä on nukkumaanmeno eikä venyttely. Vaikka tärkeää se venyttely olisi. Sen verran kireät tuntuu ainakin nuo lonkat olevan, että hyvä olisi niitä saada aukeamaan. :)

Eilen pidettiin sitten Tomin kanssa jälleen yhteistreenit. Nyt vuorossa oli mäkijuoksua ja vähän lihaskuntoakin siellä välissä tehtiin. Sää tuntuu aina suosivan näitä meidän treenejä, sillä eipä ole kertaakaan tarvinnut kovin kylmässä tai huonossa säässä treenata. Niinkuin ei eilenkään, sillä aurinko piti kyllä huolen siitä, että hiki oli jo ennen treenien alkua. Mutta ei saa valittaa. Ihanaa, kun on kesä! :) Mutta myönnettäköön, että yksin ei olisi ehkä tullut mäkeen lähdettyä juoksemaan tällä ilmalla, vaan olisin valinnut jonkun toisen treenimuodon. Mutta niin vaan tuli tehtyä ja yllättävän hyvin sitä jaksoi kuumuudesta huolimatta. Kovasti se vaan tsemppaa, kun toinen käskee, että mitä tehdään. Joten kiitos Tomille hellepäivän treeneistä.. :)

En ole tässä nyt hetkeen taas mittoja tai kuvia uskaltanu edes ottaa, kun tuntuu, että niissä ei tapahdu mitään. Nyt tuli käsky Sannalta, että viikonloppuna pitäisi ottaa mitat ja varmaan ne kuvatkin samalla. Siihen asti pidän myös itseni jännityksessä. Nyt on kuitenkin ollut kiva huomata, että jotkut vaatteet joita viimeksi on pitänyt keväällä tuntuvat löysiltä, joten kyllä sitä jotain on tapahtunut, vaikka aina ei siltä tunnukaan.

Pitäisi vaan muistaa se, mistä Sannan ja Tomin kanssa tässä puhuttiinkin eli olla itselleen armollinen. Kyse on kolmesta kuukaudesta, joka on loppujen lopuksi lyhyt aika, jos pudotettavaa ei kauheasti ole. Nyt olen itsekin jotenkin havahtunut siihen, että tämä projekti on vaan alkua jollekin pidemmälle projektille. Vaikka nyt tuntuu, että mennään hitaasti eteenpäin kohti omaa tavoitetta, niin kuitenkin on menty oikeaan suuntaan. Luultavasti en ole vielä kuukauden päästä siinä, mitä tavoittelen, mutta matkalla kuitenkin. Ja toivottavasti tämä matkan teko tästä vaan kiihtyy loppua kohden! Tsemppausta olen kovasti saanut sekä Sannalta että Tomilta, joten tästä on hyvä jatkaa loppua kohden! :)

Terveisin
Johanna

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Yhteiset treenit ja jatko suunnitelmia

Maanantaina tavattiin Johannan kanssa kahvakuulatreenien merkeissä. Suunnittelin Johannalle kaksi erilaista ohjelmaa, toisen jalka- ja pakaralihaksille ja toisen keskivartalolle. Tällä kertaa vuorossa oli jalkatreeni. Johanna veti treenit loppuun taas älyttömällä asenteella vaikka jo jaloissa alkoi painaa ja hiki virtasi normaalia enemmän!

Vaihdettiin samalla Johannan kanssa kuulumisia ja puhuttiin jatkosta. Haluttiin tarjota Johannalle mahdollisuutta muutamaan lisäviikkoon sairastelun vuoksi. Näin saadaan otettua se aika kiinni mikä flunssaan kului. Elikkä treenejä vielä jäljellä syyskuun puoleen väliin saakka! :)

Nyt maksimoidaan rasvanpolttoa ja treenataan täysillä loppuun asti!







Terkuin Sanna








Kahvakuulailua

Maanantaina saatiin vihdoin pidettyä kahvakuulatreenit, joita jouduttiin useampaan kertaan siirtämään tässä. Mutta nyt olen taas terve ja päästiin treenaamaan! :) Sanna oli tehnyt minulle kaksi ohjelmaa, jalkatreeniin ja keskivartalotreeniin. Käytiin molemmat läpi, mutta kunnolla tehtiin sitten vain jalkatreeni. Ja siinäpä olikin treeniä kerrakseen! :) Neljä kierrosta kovaa työtä, mutta kyllä sitä kummasti jaksaa, kun joku vieressä komentaa. Kiitokset siis Sannalle tehokkaasta ja mukavasta treenistä! Oli mukavaa vaihtelua salin jalkatreenipäiville. Ja tänään jalat kiittävät eilisestä työstä! :)

Nyt tosiaan alkaa olla kaksi kuukautta pikkuhiljaa takana treenejä. Viimeiset pari viikkoa meni hieman pieleen flunssan vuoksi, mutta nyt sitten taas eteenpäin, kun flunssa on karistettu. Huomaan, että nyt vasta alan päästä oikein kunnolla vauhtiin: ei tarvitse enää taistella koko aikaa itsensä kanssa, että pysyy erossa herkuista ja ruokavalio alkaa muutenkin tuntua tutulle eikä tarvitse aina erikseen tarkastella ohjeista, että mitä sitä pitikään syödä. Ruokavalioon olen myös alkanut keksiä välillä vaihtelua, jotta joka päivä ei tarvitse syödä samalla kaavalla. Treenit ovat nyt tulleet tutuksi ja nyt tuntuu, että pystyy jo vähän rankentamaan aerobisia treenejä ja lisäämään niitä enemmän viikkoon.

Maanantaina juuri Sannan kanssa puhuttiin, että kun tässä meni nyt muutama viikko pieleen ärsyttävän flunssan vuoksi, niin jatketaan sitten projektia vähän loppupuolelta. Eli ainakin nyt syyskuun puoleen väliin jatketaan tätä projektia eli vielä puolitoista kuukautta jäljellä. Jee! Alkoikin nimittäin ahdistaa tuossa viime viikolla, että menee vaan nyt viikkoja hukkaan, kun ei kipeenä pääse treenaamaan. 

Nyt on vielä onneksi projektia jäljellä ja pääsee tämän puoltoista kuukautta vielä Sannan ja Tomin tuella menemään kohti omaa tavoitetta. Toivoisin nimittäin, että muutoksia kroppaan tulisi lisää, mutta nähtävästi minun kroppa siihen tarvitsee aikaa eli ei ihan muutamissa viikoissa aina suuren suuria tapahdu. Mutta nyt vaan treenaamaan, kun sitä pystyy taas tekemään! Ja Tomin saan luultavasti salitreeneihin kaveriksi tässä elokuussa noin kerran viikossa, niin saa tehoja lisää sinnekin ja tulosta sitten enemmän aikaan!

Innokkaasti tulevia viikkoja odotellen,
Johanna