Eilen pidettiin Johannan kanssa ekat yhteiset treenit. Tavattiin Jyväskylässä Laajavuoren parkkiksella ja heti lähdettiinkin alkulämmittelyks kiipeemään mäen päälle. Sää suosi meitä ja aurinko paistoi niin kuumasti, että saatiin heti hyvä hiki pintaan. Pidettiin intervallitreenit ylämäessä. Johanna pääs juoksemaan etu-sekä takaperin mäkee ylös sekä tais siellä muutamat askelkyykytkin tulla matkan varrella. Mäen päällä sitten tehtiin erilaisia lihaskuntoliikkeitä. Syke pysyi koko treenin korkeella ja hiki virtas. Jaloissakin alkoi painaa, mutta Johanna jaksoi loppuun asti upeella tsempillä. Ihailen kyllä Johannan asennetta koko hommaan!
Tosiaan neljättä viikkoa viedään. Johanna on tänä aikana treenannut itsenäisesti. Treeniohjelmaan on kuulunu salia ja aerobista treeniä lenkin sekä ratsastuksen muodoissa. Ruokavaliota Johanna on onnistunu noudattamaan hyvin ja pieniä muutoksia ollaan siihen matkan varrella tehty. Salitreeniin tehdään muutoksia tän ensimmäisen kuukauden jälkeen niin pysyy sekä mieli että kroppa virkeänä ja motivaatio korkeella!
Lopuksi vielä, kun aloitat treenaamisen niin odotat tottakai tuloksia nopeesti. Muista kuitenkin, että tulokset vie oman aikansa, ne kyllä sieltä tulee, ei vaan välttämättä vielä sillä ekalla tai kolmannellakaan viikolla. Tarkkaile mieluummin peiliä ja vaikka niitä vaatteita jotka ei oo aloitushetkellä mahtunut päälle. Ota mitat kropasta ja mittaile vaikka kuukauden päästä uudelleen niin näet onko senttejä karissut :)
Tsemppiä Johanna!! Meillä on kova usko ja luotto sinuun :) Pidä vaan katse siellä tulevassa ja usko ittees. Ja muista, että heti kun siltä alkaa tuntuu, että kaipaat tukee niin eikun puhelin käteen ja vaikka viestiä tulemaan niin tsempataan yhdessä eteenpäin!
Kesäisin terkuin
Sanna
tiistai 30. kesäkuuta 2015
Neljäs viikko!
Neljäs viikko on nyt käynnissä! Eilen treenattiinkin yhdessä Sannan ja Tomin kanssa ja tänään kyllä jaloissa tuntuukin! Olen pitänyt itseeni suhteellisen hyväkuntoisena, mutta eilinen treeni oli kyllä sellainen, että luulot hyvästä kunnosta karisi sitä mukaan, kun juoksukertoja Laajavuoren huipulle kertyi.. Täytyy myöntää, että jossain vaiheessa ei enää juoksemalla ylös menny.. Mutta treenistä selvittiin ja hyvä fiilis jäi, vaikkakin takaraivoon jäi ajatus, että seuraavan kerran muuten jaksan paremmin.. Treeniohjelmiin toivoinkin intervallitreeniä, niin pääsee harjoittelemaan! :-) Mutta se tuli taas huomattua, että kyllä sitä vaan itestään enemmän saa irti, kun on joku vieressä käskemässä ja tsemppaamassa. Kiitos siis tehokkaasta treenistä Sannalle ja Tomille! :-)
Nyt huomaan tulleeni siihen pisteeseen, että pystyn olemaan aika hyvin ilman, että tekee edes mieli herkkuja. Jotta ei kävisi liian helpoksi, olen tässä testaillut omia rajojani leipomalla raparperipiirakkaa, jota en toki itse voi sitten syödä.. Kasvattaapa itsehillintää tuokin! :-) Nyt kun alkaa tulla lämpöisiä päiviä, niin pehmis on sellainen herkku, josta on varmasti vaikea pysyä erossa.. Se on vaan niin hyvää..
En itsessäni huomaa kovin suurta muutosta vieläkään.. Mutta oli ihan parasta huomata yksi päivä, kun kokeilin yhtiä housuja, jotka tässä aiemmin ei oikein menny jalkaan, niin nyt ne oli jo paljon paremmat. Eli ehkä tässä jotain pikkuhiljaa tapahtuu!
Tämä viikko mennään vielä samoilla treeneillä, mutta viikonloppuna sitten saan päivitystä treeneihin. Niitä odotankin jo nyt innolla! :-)
Terveisin
Johanna
torstai 18. kesäkuuta 2015
Toinen viikko ja juhannus valmistelut
Juhannus lähenee ja tänään tässä oonkin tehny juhannusvalmisteluja. Mitä ne sit on ollu niin päivä on alkanu aamulenkillä, jatkunut aamupalan jälkeen salitreenillä ja sen jälkeen eväiden teolla. Ja siihen sitä aikaa menikin mutta nyt on ruoat mukana kolmeksi päivää. Veikkaanpa, että evääni aiheuttavat pientä hilpeyttä muussa mökkiporukassa, mutta onko siinä nyt muka jotain outoa, että juhannuksen viettoon saavutaan kaksi kylmälaukkua täynnä salaattia, rahkaa ja smoothieita? :-D
Yleensä juhannukseeni on kuulunut kaiken maailman herkut muurinpohjaletuista metrilakuihin. Nyt täytyisi sitten pärjätä ilman. Tahdonvoimaa! Tätä herkkuhimoa helpottaakseni otin omat eväät mukaan, niin tulee syötyä oikein, niin jospa ei sit herkkujakaan tekisi mieli niin kauheasti!
Nyt siis kohta kaksi viikkoa näillä ohjeilla takana. Kropassa en huomaa suurta muutosta, mutta olo on muuten ollu tosi hyvä ja energinen. Ihanaa, kun ei oo nyt ollu huonoa oloa sen vuoksi, että olis vetäny herkkuöverit! Nyt jos olisin täysin yksin tässä projektissa tekisi silti mieli luovuttaa, kun mitään näkyvää ei tapahdu. Sannalle valitin samaa ja Sanna mulle lupaili, että kyllä se siitä paino ja kroppa myös lähtee muokkaantuu, niin eipä se auta kun jatkaa sitkeesti ja odotella.. Olen vaan vähän kaikki heti nyt tyyppiä, joten siinäpä syy miks kaikki hyvät päätökset onkin aina menny mönkään, kun ei jaksa odottaa.. Mutta hyvillä mielin tästä nyt jatketaan!
Tässä vielä kuva juhannuseväistä! |
Rentouttavaa juhannusta! :-)
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Ensimmäisiä fiiliksiä
Kolme päivää alkaa olla takana uusien ohjeiden kanssa. Ruokavalio on vaikuttanu kivalle ja salillakin olen uudet ohjelmat käyny testaamassa ja tuntuu lihaksissa! :-) Ruokavalion salaatin määrä aterioilla on suurempi, mitä aiemmin olen syönyt ja välillä tuntuu, että eihän sitä määrää jaksa syödä. Kiltisti olen nyt sitä sitten puputtanut.. Arviot vaan välillä menee pieleen, sillä tänäänkin tein ison kulhon salaattia ruualle ja otin siitä myös huomiselle eväät valmiiksi ja niinhän siinä kävi, että jäi mies ilman salaattia.. Seuraavan kerran sit enemmän!
Loppuviikosta sit tuleekin ekat haasteet, kun on luvassa pitkiä koulutuspäiviä eli kasa omia eväitä kylmälaukkuun mukaan siis! Ja täytyy jo nyt tsempata itteään, että pitää sit kaikista tarjolla olevista herkuista kieltäytyä ja tyytyä ihan vaan kahviin..
Mutta myönnettäköön, että yksi retkahdus tässä jo kävi.. En voinut eilen olla maistamatta pientä palaa tekemääni rahkapiirakkaa kun tupperkutsuille sitä leivoin.. Jälkikäteen kyllä mietin, että olis kyllä selvinny ilmankin.. Mut tässäpä opin, että ei auta toisillekaan leipoa, kun ei itse osaa pysyä sit erossa leipomuksista.. Mutta nyt uudelle tsempillä herkutonta elämää eteenpäin! Ihme kyllä ei oo tänään edes tehnyt herkkuja mieli vaikka eiliset leipomukset jääkaapissa vielä onkin..
Huomenna suunnitelmissa olisi aloittaa aamu salitreenillä niin olen sitten virkeänä loppupäivän tutustumassa äidinkielen saloihin! Katsotaan, miten helposti herkuttomuus ja omien eväiden raahaaminen sujuu.. Luvassa olisi nimittäin koulutuksen päätteeksi perjantaina illanviettoakin ruokineen ja juomineen eli haasteita löytyy mutta onneksi haasteet on tehty voitettavaksi! :-)
Tälläistä tällä kertaa!
T. Johanna
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Johanna esittäytyy
Olen Johanna, ikuinen herkkuhiiri. Olen aina tykännyt liikkua ja harrastuksia minulla onkin monipuolisesti liikunnan saralla: kuntosalia, lenkkeilyä ja ratsastusta. Olen aina tykännyt myös syödä herkkuja. Se onkin syy minkä vuoksi en näytä siltä, miltä voisin liikuntataustan vuoksi näyttää!
Monesti olen herkkujen syönnin päättänyt lopettaa, mutta monesti olen sen hyvin nopeasti aloittanut uudelleen. Olen erittäin hyvä selittelemään itselleni, miksi tälläkin kertaa tuo oma päätös kannattaa kumota. Tiedän kyllä, että oma olo on paljon parempi, kun pysyttelee erossa kaikesta turhasta ruuasta, mutta hyviähän karkit ja pullat on, siitä ei pääse mihinkään! :-)
Nyt odotankin jo innolla, että tänään saan illalla treeni- ja ruokavalio ohjeet käsiini ja huomenna sit aloitellaan viikkoa niiden mukaan. Alku on varmasti haastavin varsinkin ruokavalion suhteen, mutta onneksi ensitapaamisesta Sannan ja Tomin kanssa jäi sellainen fiilis, että tukea ja apua löytyy kyllä!
Nyt tämä viikonloppu meni kaverin hääjuhlien merkeissä ja nyt on tullut tankattua viikonlopun ajan. Tästä sitten hyvä siirtyä huomenna kerralla ruotuun! Jotenkin alitajuisesti olen itseni nyt tsempannut niin, että on oikein helpottavaa, ku ei tarvi enää syödä herkuista huonoa oloa itselleen.. :-) Jospa tänä jonkinmoinen sokeririippuvuus katoaisi tässä seuraavan kolmen kuukauden aikana.. Se jääköön nähtäväksi!
Kirjoittelen tässä taas alkuviikosta kuulumisia, miten uusi elämä on lähtenyt käyntiin treenin ja ruokavalion suhteen!
Ensimmäinen tapaaminen
Torstaina startattiin asiakkaan kanssa yhteiset tulevat kolme kuukautta. Nimittäin tapasimme asiakkaamme ensimmäistä kertaa. Mistä tässä siis on kyse? TSvalmennus halusi motivoida ihmisiä liikkeelle, joten tarjosimme asiakkaille mahdollisuuden saada ilmaiseksi 3kk:n treenipaketin (ovh. 355€). Laitoimme facebookissa ilmoituksen tarjouksesta ja pyysimme ihmisiä kertomaan miksi juuri hänet tulisi valita. Innokkaita viestejä tuli useita, eikä valinta ollut helppo. Mutta teimme päätöksen ja ilmoitimme valituksi tulleelle asiakkaalle iloisen viestin: haluamme tarjota sinulle ilmaista 3kk:n treenipakettia, olethan vielä mukana? Ja vastaus tuli samantien: Olen niin mukana! Tässä juuri tänään jälleen kerran päätin että nyt loppuu herkkujen syönti.. Että ihanaa että pääsin mukaan!
Siispä sovimme ensimmäisen tapaamisen, jonka tarkoituksena oli tutustua asiakkaan taustoihin sekä tavoitteisiin. Teimme yhteisen suunnitelman treeniaikataulusta sekä ruokavaliosta, jota asiakas noudattaa seuraavat 3kk täysillä! Pidettiin myös lähtötasotestit, josta sekä me valmentajat että asiaks itse näkee mistä lähdetään liikkeelle. Kolmen kuukauden kuluttua testi uusitaan, jotta nähdään mitä muutoksia treeni on tuonut. Fiilikset ja luotto asiakkaan motivaatioon on korkealla!! Kyllä tästä hyvä tulee :)
maanantai 1. kesäkuuta 2015
3kk ilmainen treenipaketti
Halusimme tarjota asiakkaille mahdollisuuden ilmaiseen 3kk:n treenipakettiin (ovh. 355€). Olemme tehneet nyt hankalan valinnan ja ilmoitimme eilen onnekkaalle voittajalle. Tällä viikolla tapaamme asiakkaan ensimmäisen kerran. Katsotaan asiakkaan lähtötaso kuntotestillä, tehdään treeniohjelma ja laitetaan ruokavalio kuntoon niin saadaan treenit pian käyntiin!! Blogiin on tarkoitus kirjoittaa fiiliksiä niin valmentajan kuin asiakkaan näkökulmasta ja siitä mitä tuloksia me saadaan yhdessä aikaan ja miten matka kohti unelmia sujuu!
Pidä blogia aktiivisesti silmällä niin pysyt treenin tahdissa :)
TSvalmennus esittäytyy
TSvalmennus tiimi koostuu kahdesta terveysliikunnanohjaajasta joiden intohimona on saada ihmiset liikkeelle. Haluamme auttaa asiakasta matkalla kohti onnistumista!
Tarjoamme kattavat yksilö- ja parivalmennukset Keski-Suomen alueella. Valmennukset myös etänä onnistuvat.
Palveluihimme kuuluu:
Ota rohkeasti meihin yhteyttä niin katsotaan minkälainen paketti sopii sinulle parhaiten!
Tarjoamme kattavat yksilö- ja parivalmennukset Keski-Suomen alueella. Valmennukset myös etänä onnistuvat.
Palveluihimme kuuluu:
- kotitreeni- ja saliohjelmat
- ruokavaliot
- 1-3kk paketit
- ryhmäliikuntapalvelut
- paritreenit sinulle ja valitsemallesi treenikaverille
Ota rohkeasti meihin yhteyttä niin katsotaan minkälainen paketti sopii sinulle parhaiten!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)